RUSH FACTORY OYJ

YHTIÖJÄRJESTYS

Rush Factory Oyj:n yhtiöjärjestys

1.  Yhtiön toiminimi 

Yhtiön toiminimi on Rush Factory Oyj, ruotsiksi Rush Factory Abp ja englanniksi Rush Factory Plc.

2.  Yhtiön kotipaikka

Yhtiön kotipaikka on Rauma. 

3.  Yhtiön toimiala

Yhtiön toimialana on yleisötapahtumien järjestäminen oheistoimintoineen, ravintolatoiminta, yhteisötapahtumien palvelutuotanto, viihdealan ja kulttuuritoimintojen konsultointipalvelujen tuottaminen sekä mainittuihin toimintoihin liittyvien tavaroiden maahantuonti, maastavienti, kauppa ja vuokraus.

Yhtiö voi omistaa, ostaa, myydä ja vuokrata osakkeita, kiinteistöjä ja ajoneuvoja sekä tehdä niillä kauppaa.

4.  Hallitus

Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään kolme ja enintään seitsemän varsinaista jäsentä.

Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

5.  Toimitusjohtaja

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus.

6.  Yhtiön edustaminen

Yhtiötä edustavat paitsi hallitus, myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin. Lisäksi hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden yhtiön edustamiseen. 

7.  Tilintarkastajat

Yhtiössä on yksi varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastajarekisteriin merkitty tilintarkastusyhteisö, jonka päävastuullinen tilintarkastaja on KHT-tilintarkastaja. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 

8.  Yhtiökokoukset

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. 

Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, tai kun tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista yhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista, kirjallisesti vaativat yhtiökokouksen koolle kutsumista tietyn asian käsittelemistä varten. 

9.  Kokouskutsu

Kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava yhtiön internetsivuilla aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Osakkeenomistajan on, halutessaan osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava nnakolta kokouskutsussa mainitulla tavalla ja viimeistään kutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokouspäivää.

Yhtiökokous voidaan pitää yhtiön kotipaikassa tai muulla hallituksen päättämällä suomalaisella paikkakunnalla.

10. Varsinainen yhtiökokous

Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä tilinpäätös, joka käsittää tulolaskelman, taseen ja toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomus; päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta, toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta, sekä osingon jakamisesta, vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten lukumäärästä sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkiosta, valittava  hallituksen jäsenet sekä tilintarkastaja, käsiteltävä muut kokouskutsussa mainitut asiat.

11.  Tilikausi

Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. 

12.  Arvo-osuusjärjestelmä

Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.