SKAALAUTUVA LIIKETOIMINTAMALLI

Rush Factory on todellinen kansainvälinen menestystarina, joka on todistetusti pystynyt tuottamaan tuloksellisia tapahtumia useassa eri maassa. Koko liiketoiminnan kulmakivenä onkin kansainvälisesti skaalattavat, kiertuemuotoiset elämys- ja liikuntapahtumakonseptit.

SELKEÄT JA MONISTETTAVISSA OLEVAT TAPAHTUMAKONSEPTIT

Yhtiön menestynein tapahtumakonsepti tähän mennessä on Color Obstacle Rush -väriestejuoksu, jota on järjestetty jo yli 180 kertaa sen kerätessä yli 450.000 kävijää eri puolilla Eurooppaa vuosien 2015-2018 välillä. Yhtiö suoritti yhden uuden tapahtumakonseptin, Rush Workoutin, pilotoinnin vuoden 2018 aikana. Alkuvuodesta 2019 julkaistiin myös uusi koko perheen tapahtumakonsepti, Duudsonit Funland. Duudsonit Funland -konseptin kahden pilottitapahtuman lipunmyynti vastasi odotuksia ja pilotoinnista saatiin tärkeää dataa ja tietotaitoa Duudsonit Funlandin varsinaisen kiertueen sisällön kehittämiseen. Duudsonit Funland -kiertueen on määrä alkaa ensi talvena. Konseptin kaupallinen potentiaali vaikuttaa lupaavalta. 

Yhtiön listautumismateriaalissa nimikkeellä “2020-projekti” mainitun tapahtumakokonaisuuden esityötä on jatkettu H1 2019 aikana mm. suunnittelutyöllä, markkinatutkimuksella Euroopassa sekä konseptin kaikkien osien yhteensopivuuden selvittämisellä maakohtaisiin lakeihin ja määräyksiin sekä tuleviin EU-sääntöihin. Esityön aikana tapahtumakokonaisuudelle sekä sen kalustolle on löytynyt uusia hyödyntämismahdollisuuksia, jotka sopivat erinomaisesti yhteen alkuperäisen suunnitelman kanssa, nostavat kaluston käyttöastetta ja jakavat taloudellista riskiä usean tapahtumakonseptin sekä talousalueen kesken. Uudet hyödyntämismahdollisuudet on otettu huomioon “2020-projektin” esityössä, vaikka se hidastaa hieman projektin etenemistä. “2020-projekti” on yhtiön suurin yksittäinen projekti tähän mennessä, ja yhtiö uskoo sen olevan merkittävin tekijä lähivuosien kasvussa.

Uusien tapahtumakonseptien suunnittelu tehdään tiiviissä yhteistyössä yhtiön eri toimintojen välillä. Keskeisessä osassa suunnittelua ovat muun muassa markkinointitiimi ja teknisen suunnittelun tiimi, jotta tapahtumista saadaan paitsi helposti markkinoitavia ja visuaalisesti näyttäviä, myös tuotannoltaan tehokkaita.

Kansainvälisyys, eri maiden lainsäädäntö ja mm. kaluston turvallisuusvaatimukset otetaan huomioon jo uuden konseptin suunnitteluvaiheessa, jotta yhtiön jokainen uusi konsepti on suoraan valmis skaalattavaksi mahdollisimman suurelle markkinalle.

LIIKEVAIHDON JAKAUMA

Rush Factoryn liikevaihto koostuu pääosin omien tapahtumien lipputuloista ja vähäisessä määrin myös tuotemyynnistä. Yhtiön kevyen kansainvälistymismallin ja hyvän skaalautuvuuden ansiosta kiinteät kustannukset ovat pysyneet alhaisina ja toiminnan laajentaminen ilman suuria lisäkustannuksia on johtanut kannattavuuden kasvuun.

Kesäkauden tapahtumien lipuista on historiallisesti myyty keskimäärin noin puolet ennakkoon jo helmikuuhun mennessä.

Ympyrä.png

VAHVA DIGIMARKKINOINNIN OSAAMINEN

Rush Factory hyödyntää tapahtumiensa markkinoinnissa kohdennettua digitaalista markkinointia, jonka avulla yhtiö tavoittaa oikeat kohderyhmät kustannustehokkaasti ja oikeaan aikaan. Yhtiö hyödyntää lipunmyynnissään hinnoitteluportaita, jolla varmistetaan riittävä ennakkomyynti lopullisen osallistujamäärän tarkkaan arvioimiseen, jolloin esimerkiksi tuotetilaukset voidaan tehdä hyvissä ajoin kustannustehokkaasti isoissa erissä ja samalla hävikkiä minimoiden.

Kaikki yhtiön markkinointitoimet on keskitetty talon sisälle tehtäviksi, jolloin yhtiö voi reaaliaikaisesti verrata markkinointiin käytettyä budjettia suhteessa myynnin kehitykseen. Markkinoinnin keskittäminen yhtiön sisälle auttaa Rush Factorya myös ymmärtämään ja ennustamaan alalla kyteviä trendejä ja kiinnostuksen kohteita, mikä on suuri etu uusien tapahtumakonseptien kehittämisessä.

Rush Factoryllä on poikkeuksellisen hyvät ja suorat suhteet muun muassa yhteisöpalvelu Facebookin kanssa. Yhtiön markkinointitiimi on yhteydessä Facebookin Euroopan pääkonttoriin viikoittain, jotta yhtiö kykenee säilyttämään Facebook- ja Instagram -mainontansa optimaalisella tasolla nopeasti muuttuvassa markkinointiympäristössä.

Yhtiön perustaja on tuttu näky Facebookin pääkonttorilla Dublinissa. Yhtiön omaan markkinointiin liittyvien tapaamisten lisäksi, Markus on kutsuttu puhujaksi mm. Facebookin live-tilaisuuksiin ja videohaastatteluihin. Kuva Dublinin studiolta Facebook Nordic Live:n nauhoituksista.

INNOVATIIVINEN KALUSTO JA OPTIMOITU LOGISTIIKKA

Rush Factoryn hiottu toimintamalli pohjautuu optimoituun logistiikkaan ja räätälöityyn kalustoon, jonka avulla varmistetaan jokaisen tapahtuman onnistuminen kustannustehokkaasti. 

Rush Factory suunnittelee ja valmistaa suuren osan käyttämästään kalustosta itse. Yhtiön tarpeisiin räätälöidyt tekniset ratkaisut mahdollistavat äärimmäisen tehokkaan logistiikan sekä tapahtumien pystyttämisen ja purkamisen nopeasti pienellä kuuden henkilön vakiotiimillä. 

Yhtiö on arvioinut, että tavanomaista vuokrakalustoa hyödyntämällä esimerkiksi Color Obstacle Rush -tapahtuman tuotantoon tarvittaisiin noin 4-5 rekkaa, 3 kertaa enemmän henkilökuntaa ja 3-5 rakennuspäivää. Rush Factory tuottaa pääkiertueensa ainoastaan yhdellä erikoisvalmisteisella rekalla sekä pakettiauton peräkärryllä tapahtuman laadusta tinkimättä. Tapahtuman pystytys kestää kuuden hengen tiimiltä yhden päivän.