RUSH FACTORY OYJ

JOHTORYHMÄ

Johtoryhmän jäsenet ovat toimitusjohtaja Mika Metsämäki (1984), kehitysjohtaja Markus Niemelä (1984)

Johtoryhmän jäsenet käsittelevät konsernin johtamiseen liittyviä asioita omilla alueillaan hallitukselta saamiensa ohjeiden mukaisesti. Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa Yhtiön johtamisessa. Johtoryhmän jäsenet valmistelevat hallituksen päätettäviksi esitettäviä asioita, kuten Yhtiön strategia, budjetti ja periaatteet sekä merkittävät hankinnat ja divestoinnit. Lisäksi johtoryhmä käsittelee raportointiin, sisäiseen ja ulkoiseen tiedottamiseen, henkilöstön kehittämiseen, työntekijöiden rekrytointiin ja työehtoihin sekä sijoittajasuhteisiin liittyviä asioita. Johtoryhmällä ei ole virallista asemaa osakeyhtiölain mukaan